Tänään sitten aloitettiin pienillä pilkkeillä lämmittäminen. Viikkoa etuajassa, mutta muurarin luvalla ja ohjeiden mukaan.
Siinä se nyt on! <3 Tammien suojassa niminen kakluuni. Ollaan kyllä niiiiin rakastuneita <3 Nyt on vaan haasteena ettemme jaksa odottaa, että pääsemme lämmittämään sitä.
Teinpä sitten talvi-iltojen iloksi perheelle virkatun seimen keittiön ikkunan väliin. Mukavaa tehdä pitkästä aikaa jotain muutakin kuin remppa-juttuja 😉 Tuo on mukava kun enkelit, tähti
Frans on tässä syksyn aikana tehnyt mukavasti kaikki kakluunin muuraamista varten tarvitut esityöt. Lattian pohjan, hormin siirtopiikkaukset ja hormin uudelleenmuurailut. Aikamoinen homma ollut mutta nyt
Frans sai kanssa keittiön nurkkaan valmiiksi uuden palomuurin ja betonikakun lattiaan tulevaa kakluunia varten! Vielä pitää tuo alahormi siirtää lähemmäksi nurkkaan niin sitten voi muurarin
Listat ja kaakeliuuni puuttuu vielä….ja toki miljoona ja yksi muuta pientä sisustusyksityiskohtaa mitä olen suunnitellut mutta mihin ei ole vielä ollut aikaa eikä rahaa…puhumattakaan et
Askartelin fammun virkkaamasta pöytäliinasta valaisimen. Viereen nostin setäni seinältä kotiin tuodun enkeli. Jotenkin lämmittää nämä muistot sydäntä ja sopivat niin kauniisti suomen savimaasta tehdylle seinälle.
…Keittiötä ja olohuonetta tulee sijaitsemaan Vihreän Miehen Ovi. Sittenpähän näette 😉
Noniin! Keittiön rappaukset ja maalaukset ja välitilan tammilevy valmis! Olen niiiiin tyytyväinen! Nyt puuttuu enää oikeastaan vaan ikkuna-, katto-, ja lattialistat niin tämä osuus keittiöstä
Tein tuollaisen söpön tammenterhopaikan keittiön katossa olevan reijän päälle. Ajattelin että joskus sitten ehkä kun on aikaa kenties jaksaisin tehdä siitä hiukan isommankin ”kattotaideteoksen”…mutta tässä
Tässä kohtaa nyt ollaan. Seuraavaksi alkaa tuo loppuseinän laastaus ja välitilan taustalevyn kuntoon laitto. Tulee kyllä niin paljon harmonisempi kun saa yhtenäisen seinän.
Keittiön muuri sai vihdoin savilaastit päällensä ja oli aika aloittaa savimaalien pigmenttien kanssa läprääminen jotta saisin aikaiseksi juuri sen oikean värisen lämpimän hiekkabeigen. Aika monta
Olen ollut onnellisesti tässä melkein 5vk flunssassa joten mitään remppoja ja täten päivityksiä tässä ei ole tullut tehtyä. Mutta kyllä mä olen yrittänyt saada keittiötä
Kaikki pohjatyöt joita tein vältellääkseni itsen rappauksen aloittamista oli valmiina eilen joten enää en keksinyt tekosyitä olla aloittamatta. Kävin siis vielä eilen illalla pimeässä pihalla
Visiiri päähän, suojatakki päälle, rapsutikn kouraan ja mies tikkaille.
Ekat testisavimakkarat (tiivistemassat) seinässä. Resepti on 1 osa savea ja 2-3 osaa hamppukuitua, sopivasti vettä. Tällä pystyy tosiaan täyttämään syvemmät kolot hirressä ja auttaa aavistuksen
Vihdoinkin saatiin aloitettua vanhojen kovalevyjen ja panelien poisto. Huokoleijonat esiin ja niille on sitten mukava rapata. Kovalevyjen alta löytyi myös mystinen viesti esi-isiltä: Tuli keksittyä
Isäntä purkaa seinää jotta Emäntä pääsee savirappaamaan. Esikoinen syö lusikalla kookosrasvaa purkista keinutuolissa keinuen. Frank Sinatra laulaa taustalla. Arki ≤3
Ja hyllyt seinässä….josta ne pitää kuitenkin ottaa alas kun alle tulee tapetit. Mut aiiaiiiiiii on ihanaa kun tiskikone ja uuni toimii ja kaikki vanha on
Noniin, putkimies kävi eilen aamulla ja laittoi liitännät kuntoon. Heti kun työpäivä oli ohi pojat päätti että puretaan vanha vesipiste vihdoin pois. Eipä siinä kestänyt
Sähköputket vedetty, vesiputket vedetty, purut laitettu takas, lattia kiinni ja uusi taso saapunut (huomatkaa kuinka turvallisesti se lepää vanhan lieden päällä :P). Nyt pitäis sit
Se keittiöremppa tyssäs tähän. Betonipalkki jonka toiselle puolelle pitäis saada lavuaarin poisto. No ei saa, eikä haluta piikata palkkia joten lavuaarin ja tiskarin paikkaa pitää
Tavarat kaapeista pois. Vanhat kaapistot pois. Lounaan valmistus. Kaakeleiden hakkaus pois. Tiskialtaan takaisen seinän osittainen purku. Tiskikaapin pohjan avaus. Vanhan puuhellan lattiapellin poisto. Putkimiehen tilaus
Palvelit hyvin niissä 153 eri konfiguraatiossa 2 vuoden aikana kun sinua muokkasimme lähemmäs tahtomaamme. Sitä ennen palvelit 90-luvulta lähtien arvokkaasti talon edellistä perhettä. Nyt on
Nämä kaapit keittiön nurkassa syövät sisäänsä kaiken ja vähän päälle, minkä pitää olla käden ulottuvilla mutta jota tarvitaan harvemmin. Tähän tulee ulkoreunoille vielä helmipaneli ja
Taso on vielä toimituksessa, pyörillä oleva sokkeli vielä rakentamatta ja ympärille tuleva helmipaneeli vielä kaupassa….Niistä viis koska KATSOKAA kuinka täydellisesti kolme kartonkia kananmunia menee tohon
Ajateltiin ensin että toimitusaika on jotain 4-5vk mut yllätykseksi se olikin 4-5 päivää niin tuleekin jo ensi viikolla! Eipä meillä ole vielä ennen lomia aikaa
Meidän keittiössä ollut vanha Högforsin puuhella löysi uuden kodin Högforsin seuratalolta Karkkilasta. Hyvin lähti kärsivällisyydellä pakettiautoon vaikka painoikin pienen elefantin verran. Nyt voidaankin ryhtyä suunnittelemaan
Ihanasti sieltä löytyi kuin löytyikin samaa panelia kuin keittiöstä. Madalletun katon alla oli vielä haltexi-ruudukot naulattu kattoon ja sen alla sitten paneelit jotka on alunperin
Tuli herättyä tosi aikaisin tänään kun on niin innoissaan, että kohta nää madalletut katot on taivaan tuulissa. Vielä pitää kantaa parit huonekalut kirjastoon suojaan ja
Kuivahuone on tässä 1,5v asumisen jälkeen käynyt jo monen monta iteraatiota läpi. Olen kauan miettinyt ja ottanut muistiinpanoja ylös, että mikä siellä toimii ja mitä
Vähän pitää vielä suoristaa kaappeja mutta ehdottomasti parempi kuin ennen!
Kaapin alta löytyi kun löytyikin pieni pala vanhaa lautalattiaa joka on purettu kaikkialta muualta pois lastulevyn tieltä.
Nyt ne lähtee, ekat kaapit. Ei kuitenkaan huolta, karmit ja ovet säästetään, kunnostetaan ja asennetaan toisaalle. Työnjako menee melkein aina näin: Jonas hoitaa esikoista. Frans
Jonnekin ne aina häviää. Oi oi, sitä päivää kun nämä saa muutettua navetan verstaalle!
Tämä oli mahtava innovaatio Tiulta. Korvasimme oviaukon ikkuna-aukolla. Ikkunan voi avata, jolloin keittiöstä kuulee mitä lastenhuoneessa tapahtuu. Vieraiden majoittuessa ikkunan voi sulkea, jolloin huoneet on
Vanerilevyllä ylimmät hirret kiinni toisiinsa jottei taivas putoa niskaan. Myöhemmin siihen on tulossa koristepanelointi.
Oli pieni homma naputella hirrenpuolikas irti ja sovittaa lastulevypalat siten ettei lattia ole turhan epätasainen. Naputtelun lisäksi piti leikata hirren ja lastulevyn välissä ollutta seinäpaneelia.
Meillä on alusta asti ollut hiukan hankalaa pitää kirjaa siitä mikä muki tai lasi kuuluu kellekkin, varsinkin jos paikalla on enemmänkin vieraita. Keksin siis tällaisen
On nyt hiottu ja pinnoitettu. Työt tehtiin tulevassa lasten huoneessa kun siellä ei vielä mitään lapsiaiheista olla keritty rakentaman, lähinnä myös siksi että lapsi on
Erittäin tyytyväinen olen tähän alkuun!
Katselen tuota yläkertaan menevää ovea ja mietin….kohta. Kohta se avautuu.
Sain kauniisti tonne vasempaan palkkiin piiloon sen yläkerran viemäriputken. Tungin kehikon aivan tiukkatäyteen ekovillaa ja siihen tulee tuon vanerin lisäksi päälle vielä sormipanelointi. Todella mukavasti