Lunta tuli hyvä määrä niin kolattiin pihatie auki porukalla!
Lukuaitta on vihdoinkin melkein valmis. Vain ristikot ikkunoista puuttuu ja vähän koristemaalauksia ja sisustusta ja ja ja… Mutta on tätä niiiiiiiiin paljon mukavampi katsella keittiön
Frans päätti sitten, että nyt on oikea aika laittaa hänelle maahan sähköt myös niin saadaan meidän pihalla repsottava viimeinenkin ilmaveto kokonaan pois. Tällä kertaa oltiin
Istutin ketokukkia minkä kerkesin viime syksynä tähän lasten pihan ”karvaiseen luomeen”. Ainakin unikoita ja joitain lemmikkejä sieltä puskenut esiin ja nyt se ei ole ihan
Vihdoinkin sitten leikkimökki lähti etenemään. Saatiin tohon korotusosaan paneloinnit laitettua ja sisälle uudet lattialankut 🙂 Seuraavaksi sitten alkaa armoton maalaus.
Syksy menikin sitten suurimmaksi osaksi vain pihaa siivoillessa talvea varten ja sipulien ja ketosiementen kylvössä. Niistä oli hiukan hankala ottaa kuvia, mutta laitampa nyt ainakin
Vihdoinkin sain tämänkin väkerrettyä kokoon ennen kuin tulee lumet. Kahva ja kyltti sekä ovilistat puuttuu vielä mutta kyllä se nyt ihan hyvin tossa toimii talven
Väsäsin tässä loman loputtua sillan alapihan ja alapihan pellon ison ojan väliin. Tiluksilta oli jäänyt ylimääräiseksi parit puhelintolpat niin ne saatiin mukavasti tuonne käyttöön.
Meillä oli alkuviikon kylässä maailman vahvimmat sukulaispojat niin palju vihdoin siirtyi meidän kesäpihan viereen.
Meillä on niiiiiin kaunis piha mutta sitten meillä on tämä Lasten pihan karvainen luomi tuomassa tasapainoa ettei ihan liikaa silmiä rupee hivelemään.
Olen tänä kesänä antanut Puutarhan vain olla ja katsonut mitä kukkia sieltä puskee esiin. Ainakin sinikelloja, siankärsämöä ja päivänkakkaraa tulee yhteen nurkkaan niiiiin kauniisti. Ajattelin,
Meillä tuo Lato on ihan Lasten pihan yhteydessä niin ajateltiin, että hyvä lisä siihen olisi tänä vuonna esikoiselle tehty 3v synttärilahja – kiipeilyseinä. Satuin löytämään
Sain tuossa juhannukseksi väkerrettyä uuden pöytälevyn ulkopöytään ja siihen rinnalle uuden penkin. Molempiin olen tyytyväinen vaikka pöytälevystä tulikin aavistuksen kiero ja en saanut penkistä paria
Olen väsännyt tätä intohimoisen höyläämisen ja hiomisen ranneliikkeellä koska rakensin sitä navetan katon ylijääneistä ruodelaudoista. Pinnasta toki tuli aaltoileva…tai ”elävä” tällain ammattitermein mutta väliäkös sillä
Perjantai illan ratoksi pojat kävi istuttamassa 70m kuusiaitaa tien viereen. Näin sitten kun joku haluaa meidän pellolle jotain rakentaa tulevaisuudessa niin on jo mukavasti kasvanut
Meitsi sai sitten superidean koko pihan ja kaiken suhteen ja samassa salamassa sain päähänpiinttymäksi että auton uutta kääntöpaikkaa pitäisi reunustaa kivimuuri. Opiskelin sitten youtubesta pari
Ei voi muuta sanoa kuin että meillä on parhaimpia naapureita naapureina että ei sydän purskahtaa. Laitoin whatsapissa viestiä että sattuuko nurkissa pyöriä vanhaa öljytynnyriä ja
Frans suunnitteli 3D mallin ja rakensi, Jonas ja Frans asensi ja minä maalailen ja koristelen loppuun asti. Mul on niin hyvät ideat ja tulee hienoooooo!
Meillä kävi niin, että viime kesänä oli postinjakajamme jo toivonut, että postilaatikkotelinettämme nostettaisiin korkeammalle kun se on tien korotuksen myötä jäänyt heille todella hankalaksi käyttää.
Fransin onnen päivä kun aamupäivällä pihalla käyskennellessään totesi että kyllä se nurmikko on hänen mielestään niin pitkä jo että se ansaitsee leikkuuta. Eikun autolla hakemaan
Onnellisen sukulaisviikonlopun jäljiltä Frans raahasi kotiin meille päältäajettavan ruohonleikkurin! Oi voiiii hän tuskin jaksaa että pääsee tolla rullailu pitkin pihaa. Tulee vihdoin tulevana kesänä pojilla
Tänään oli sopiva ilma jotta a) äyskäröitiin kuopasta 600L vettä pois b) kaivettiin seinämät jyrkemmiksi jotta trampoliinin kangas ei ota enää pohjaan hyppiessä lähellä reunoja.
Vielä jää reunat kesken ja maalaus kesken mutta kyllä se noin pitäis talven kestää niin keväällä voidaan sitten rykäyksellä rakentaa kesän leikkejä varten valmiiksi.
Pohjatyöt valmiina huopakaton asennusta varten. Ei vaan keritä tekemään sitä tällä viikolla koska sateet ja elämä joten tässä välissä vaan pressutetaan koko mökki. Siitä kyllä
Niin se vain siirtyi kun ryhtyi siihen. Vähän kuumottelin kun palikkatornit nousivat melkein 80 cm korkuisiksi mutta hyvin pysyi vaikka yhtä jopa tönäistiin lavetilla sitä
…on vihdoin saapunut lastenpihalle. Iiik! Nyt alkaakin armoton maalinrapsuttelu ja katonrakentelu, mut sitä on mukavaa tehdä kun esikoinen voi pööpöillä ympärillä.
Kun vihdoin oli aikaa koittaa tunkkaa se ylös ja repiä ulos sen sisällä ollut, perustustukena, tai minä lienee, toiminut neliöpalkki. Nyt seuraava projekti on saada
Fransilla alkaa työt huomenna, niin ajatteli sit vielä sunnuntai illan päätteeksi kiivetä yhteen pihamme tammeen ja katkaista sieltä 5 isoa kuollutta karahkaa joiden ollaan pelätty
Olemme vähentäneet ruohonleikkuuta ja antaneet osan pihasta kedottua. Ihania perinnekukkia tullut piha täyteen sen jälkeen. Ja piha surisee, pörr pörr ????
Kaadettiin talon edestä kaikki tuijat. Eivät tosiaan sovi perinnepihaan ja blokkasivat tehokkaasti talon parhaat näköalatkin. Tässä yli kaksi vuotta asiaa makostellessa vihdoin oli aika. Tarjosin
Frans lähti lomareissulle joten mun ja Jonaksen piti tottakai todistaa että kyllä me ilman Fransiakin täällä pärjätään…jotenkin. Tai noh…..huonosti. Katto kun saatiin pois niin ryhdyttiin
Juhannuspäivänä on hyvä aika tehdä keskenjääneitä pihatöitä ystävä-avun saattelemana. Vasemmalta oikealle istutettu: Leningrad musta kirsikka, Victoria luumu, perheomena ja kaneliomena. Niiden välissä himmeet savikasat joille
Saatiin heti koulujen päätyttyä kylään lapsiperheitä. Vanhemmat lapset hoitaa naapurin hevosia. Sukulaiset katsoo toistensa lapsia, laittaa ruokaa, siivoaa. Kaikkea sulavasti ja sekavasti yhdessä. Tää on
Ajattelin että en taida edes siirtää tota multa kasaa tuosta pois vaan suurentaa sitä vähän ja asentaa siihen päälle liukumäen.
Naapuri kävi kaivamassa hiukan omenapuille ja trampoliinille kuoppia pihaan. Poistuessaan pihasta ryhtyi samalla satamaan joten pomput saa odottaa iltaa tai viikonloppua 🙂
Kun tilasimme Lounealta valokuidun, päätimme olla ottamatta kahta erillistä valokuituliittymää, sillä yhden kytkennän hinta oli 1950 euroa. Kaistaahan on se 1 gigabitti joten pitäisi riittää
Lastenpihalle sain bongattua torilta lastenpihalle maatrampoliinin järkevään hintaan ja vielä naapurikunnasta niin ei ollut pitkä haku. Nyt pitää kutsua taas naapuri kaivurin kanssa paikalle niin